Rakas päiväkirja: Kävelin Haltille ja sieltä pois

 

Vaellus Haltille on ollut jo useamman vuoden mielessä. Edellisenä vuonna se jäi tekemättä, sillä tuntui, etten olisi jaksanut niin pitkää vaellusta. Suomen korkeimmalla paikalla käynti oli minulle vähän sellainen "must see" -juttu ja helpoiten se meni Kalottireittiä pitkin. Vaikka en nyt tällä toisellakaan kerralla täysin menettänyt sydäntäni karulle erämaalle, voin kuvitella vielä patikoivani siellä myöhemminkin. Kun "pakollinen Haltin valloitus" on tehty alta pois, näin tylsästi ja suorituskeskeisesti sanottuna, voisin myöhemmin kulkea vähän rennommin ja ehkä lyhyempiä reittejä. 

Kirjoitin päiväkirjaa vaelluksella. Tämä ei ole perinteinen reittikuvaus, niitä varmasti löytyy vaikka luontoon.fi sivulta. Minulla oli mukana vain yksi A4 arkki. Se ei riittänyt, joten piti säännöstellä kirjoittamistakin. Oli myös päiviä, jolloin en halunnut tai jaksanut kirjoittaa paljoa. Kursiivilla on päiväkirjakirjoitukset, tavallisella myöhemmin kirjoitettuja asioita.

29.8.2024 saapuminen Kipisjärvelle

Olin lähtenyt kotoa jo kaksi yötä aiemin. Saapuessani Kilpisjärvelle, sää tuntui tosi kylmälle, vettä satoi ja tuuli. Minulla oli kylmä ja varmaan matkan pituudesta johtuen, ei ollut oikein fiilistä lähteä rinkan kanssa kulkemaan. Kävin ostamassa ylimääräisen, ohuen villapaidan, jota loppujen lopuksi en muina päivinä käyttänyt ja jätin rinkasta vielä kesähousut pois, joka oli virhe. 

Kävin ajelemassa Norjan puolella Rovijoen putouksella asti, etsin muutaman geokätkön ja pysähdyin taukopaikalle, jossa on vessa. Jäin siihen vielä yhdeksi yöksi nukkumaan autoon, ennen varsinaisen vaelluksen alkua.

30.7.2024 Kilpisjärvi – Saarijärvi

Lähdin klo 10 luontokeskuksen P-paikalta. Sää poutainen, puolipilvinen. Yllättävän lämmintä verrattuna edelliseen päivään. Piti lähteä jo edellisenä päivänä, mutta satoi vettä, oli kylmä ja vähän ahdisti. Oli hyvä, etten lähtenyt, sillä tämä päivä oli hyvä. Päätin aloittaa varovasti ja jäin jo Saarijärvelle autiotupaan yöksi. Tupa on uusi, iso ja valoisa. Söin uunifetapastaa.

Ensimmäisen päivän matka tuntui pitkältä, vaikka tuvalle oli vain 12 km. Tupa vaikutti mukavalta ja porukkaa ei ollut paljoa. Olin varannut 10 päivää koko vaellukseen, niin päätin ottaa rennosti. Olin talven ja kevään jälkeen edelleen väsynyt ja kesälomakin alkoi takkuillen. Tuntui hyvältä edetä ilman suorittamista.

Melko pian saavuttuani tuvalle, sinne tulivat myös naiskaksikko Meekon suunnasta. Oli mukava jutella vaeltamisesta, heidän Haltilla käynnistään ja retkiruuista. Tuvassa kävi vaeltajia syömässä ja myöhempään illalla tuli vielä pari yöpyjää lisää.

31.7.2024 Saarijärvi – Meekonjärven ranta

Autiotuvassa oli kuuma ja heräilin yöllä. Sain kuitenkin nukuttua ihan hyvin. Pääsin lähtemään polulle jo klo 8. Alkumatkasta mietin, mitä hienoa tässä reitissä on ja ylipäätään, miksi vaellan. Koko ajan oli ylämäkeä, kiviä ja kylmä vastatuuli. Oli tunne, etten ehkä tämän jälkeen halua enää yksi vaeltaa.

Kuonjarjoenlaaksoon tullessa alkoi aurinko paistaa ja tuuli laantui. Siitä tykkäsin. Söin nopeasti lounaan autiotuvan kuistilla ja jatkoin vielä Meekolle. Matka tuntui loputtomalta. Saivaaran tultua näkyviin, mieli piristyi, samoin koko Meekonlaakso ihastutti vehreydellään. Päätin etsiä telttapaikkaa varaustuvan luota. Silta kulki hienon putouksen kohdalta. Kuljin tupien ohi ja vielä järven toiselle puolelle. Sieltä löytyi rauhallinen ja hyvä paikka leirille. Olin tosi väsynyt. En olisi jaksanut tehdä edes ruokaa. Paistoin jälkkäriksi kuitenkin vielä lettuja. Oli koti-ikävä ja yksinäistä.

Vaikka oli mukava lähteä vaeltamaan ja olin odottanut sitä ties kuinka kauan, kyseenalaistin koko touhun kävellessäni Saarijärven kiertävää kivikkoa ja pusikkoa. Koti-ikävä alkoi vaivata jo vähän enemmän. Laitoin illalla sateliittiviestimellä kotiin viestin, mutta siihen ei tullut vastausta. Johtui ehkä siitä, kun olin sanonut, ettei tarvitse vastata, niin ei tule ylimääräisiä kuluja. Tämä ärsytti minua, sillä eihän ne kulut viesteistä koko taloutta kaada!

Ruuaksi tein Saara Atulan ohjeella tehtyä paahdettua bataattikeittoa ruisleivän kanssa. Jälkiruuaksi paistoin vielä tavallisia lettuja hillon kanssa. Ne piristivät vähän mieltä.

       

1.8.2024 Meeko – unelmien telttapaikka

Mahtava päivä, vaikka  kärsivällisyys meinasi loppua. Lähdin Meekonjärveltä 8.30. Sää oli pilvinen ja säätiedot näyttivät vähän sadetta. Koko päivänä ei kuitenkaan satanut kuin muutaman pisaran. Tällä etapilla sattui monta vesiputousta ja hienoja maisemia. Ihmettelin sitä, että kun moni on sanonut, ettei täällä ole telttappaikkoja, kun on niin kivistä, mutta minä näin monta otollista paikkaa. Tänäänkin oli tarkoitus löytää teltalle paikka.

Olin hyvissä ajoin Pitsusjärvellä. Päätin jatkaa matkaa, sillä ihmeekseni etenin yllättävän nopeasti. Kuitenkin loppumatkasta tarkistin tiuhaan sijaintiani.

Pitsusjärven tuvilta maasto oli pelkkää ylämäkeä. En olisi jaksanut jatkaa matkaa enää yhtään. Jotenkin kyllästyn kävelyyn, kun matka alkaa lähetä 20 km. Enkä malta pitää kunnon taukoja.

Ajattelemalleni paikalle oli vielä kilometri matkaa. Tulin oikein viehättävälle paikalle. Lähellä polkua olisi ehkä voinut olla teltalle paikka. Jätin rinkan niille sijoille ja lähdin katsomaan suunnittelemaani paikkaa. Se ei vakuuttanut ollenkaan. Palatessani takaisin, näin vähän kauempana rinkasta pienen tunturilammikon. Menin sitä samointein katsomaan. Sieltä löytyikin oikein hyvä leiripaikka.

Väsytti niin, etten olisi jaksanut tehdä taas mitään. Sain kuitenkin teltan pystyyn. Ankkuroin sen kiiloilla niin hyvin kuin osasin ja varmistelin kivillä. Paikka tuntui melko tuuliselta.Tein ruuan, tattipastaa. Söin sen. Keitin teetä, join sen. Mieli alkoi rauhoittua ja rupesin katselemaan ympärilleni kartan kanssa, että mikäs kivikasa se silmieni edessä on. Edessäni oli ylväänä Ridnitšohkka, Suomen korkein tunturi. Hetken meni, ennen kuin tajusin myös Haltin näkyvän. Katsoin maisemaa ja pilvien liikkeitä tunturissa. Liikutuin tästä hienosta leiripaikasta. 

Illalla tuuli yltyi niin, että pelkäsin teltan lähtevän lentoon!

Telttapaikka oli oikea unelmien paikka, jossa oli pidetty leiriä selvästi ennenkin. Hetki, kun tajusin mitkä tunturit minut ympäröi, oli huikea.

2.8.2024 Lepopäivä leirissä

Sain teltan narut kiristettyä hyvin ja ne kestivät yölliset sateet ja tuulen. Tilasin Garminilla säätiedot, jonka perusteella päätin pitää lepopäivän ja yrittää Haltille seuraavana päivänä.

Pesin hiukset: Aivot jäätyivät, mutta hiuksista tulivat pehmeät. Kävin purosta vettä ja näin lähellä polkua teltan. Nukuin päiväunia. Mietin, jos ajaisinkin kotiin Sallan kautta. Kävin sateiden välissä kävelemässä teltan läheisyydessä. Pilvet olivat alhaalla ja kaikki oli harmaata. Harmaa oli mielikin. Tuli koti-ikävä, yksinäisyys ja epätoivo.

Illalla alkoi tuulla ja pieni pilkahdus sinistä taivasta tuli esiin. Vihdoin aurinko valaisi jotain tunturin rinnettä kauempana ja antoi toivoa seuraavan päivän Haltille kiipeämiseen. Kuuntelin illalla Tomi kontion Erämailla kirjaa. Se koukuttaa.

3.8. Haltin huipulla

Kello soi kuudelta aamulla ja olin vähän jälkeen seitsemän valmis Haltin valloitukseen.. Vaikka enhän minä valloita mitään... minut kyllä Halti valloitti.

Matka ja kapuaminen rinnettä ylös ei mielestäni ollut kovn vaikeaa tai raskasta. Toki piti koko ajan keskittyä, mihin astui. Esimerkiksi Sokostille oli työläämpi nousta.

Vietin huipulla ainakin tunnin. Löysin geokätkön. Kävelin pitkin ja poikin tunturissa. Päätin olla vielä yhden yön samassa paikassa ja kävellä seuraavana päivänä vähän pitemmän päivän. Iltakävelyllä kuljin Ridnitšohkkan rinteillä ja kuvasin kasveja. illalla kuuntelin vielä Kontion kirjaa, vaikka akku alkoi olla jo lopussa kännykässä. 

4.8.2024  Leiripaikka - Kahperusjoki

Koska koti-ikävä vaivasi, suunnittelin palaavani autolle yhden yön taktiikalla. En kuitenkaan jaksanut kävellä aivan Kuonjarjoelle saakka, vaan jäin ensimmäiseen paikkaa, jossa oli vettä. 

Jos olisin ollut järkevä, olisin jäänyt jo Meekolle yöksi, sillä päivä oli todella kuuma. Aurinko paistoin pilvettömältä taivaalta. Meekolaaksoon tultaessa, joen rannassa on silokallioita ja hyvä paikka istua kivellä ja upottaa jalat veteen. Join litran vettä ja kiittelin itseäni, kun olin ottanut elektrolyyttijauhetta mukaan.

Pidin vielä taukoa tunturikoivikossa syöden mustikoita ja Meekonvaaran valtavan kiviseinämän varjossa. Ne olivatkin päivän etapin lähes ainoat varjopaikat.

Meekonlaaksosta noustuani, pysähdyin toviksi katsomaan maisemaa. Se näytti kauniimmalta kuin Haltille päin mennessä. Teltalle olisi ollut täysin tasaisia paikkoja ja näkymä Saivaaralle. Päätin kuitenkin jatkaa niin pitkälle kuin jaksan tai siihen asti, että saan vettä. Ja sitä vettä sai etsiä pitkään. Pienemmät uomat olivat täysin kuivia. Kahperusjoki vähän ennen Kuonjarjokea oli ensimmäinen paikka, josta sain vettä Meekonjärven jälkeen.

Telttapaikka oli huono. Kivinen, oli vaikea saada kiiloja maahan. Mönkkärireitti kulki aivan teltan vierestä. En jaksa välittää. Oli erittäin raskas päivä.

5.8.2024 Kahperusjoki - Saarijärvi

Heräsin hyvissä ajoin. Päätin olla vielä Saarijärvellä yötä, joten minulla ei ollut mikään kiire. Paistoin lettuja tunturissa, istuin puron varrella uittaen jalkoja. Pysähdyin toviksi tekemään lounasta ja söin kiireettä. Päivä oli todella hikinen ja aurinko porotti. Nukuin teltassa.

Edellinen päivä oli pettymys tai olin ehkä enemmän pettynyt itseeni. Mietin, että annanko koti-ikävän pilata loppureissun. Olin sentään 1000 km ajanut sinne, minne olin vuoden tai kaksi haaveillut. Laitoin asioita tärkeysjärjestykseen ja puhuin itselleni järkeä. Olin saanut kotoa mukavia viestejä, siellä oli kaikki hyvin. Minulla oli kaikki hyvin. Lomaa oli vielä jäljellä viikko.

Onneksi sain rauhoitettua mieleni ja loppuvaellus sujui hyvin. Olen muutenkin menossa siihen suuntaan vaelluksissa, että niihin sisältyy enemmän leirielämää kuin kilometrien nielemistä rinkka selässä. Toki matkaa pitää jonkin veran taittaa, jotta pääsee uusiin maisemiin, mutta vastapainona pitää olla kiireettömiä hetkiä, jouten oloa, mukavaa tekemistä ja omissa ajatuksissa makoilua.

Pysähdyn jo aika pian joen rannasta lähdettyäni ennen Kuonjarjoen tupaa paistamaan lettuja. Mustikoita kasvoi sopivasti rinteessä, joista keitin jonkinlaista hilloa. Olin vähän syrjässä polulta kumpareen takana, mutta näin kuinka vaeltajia kulki jonossa pitkin polkua. Oliko lämmin sää saanut ihmiset liikkeelle?

Seuraavan kerran pysähdyin Kuonjarjokilaaksossa. Heitin kengät ylittäessäni joen. Vesi oli paljon lämpimämpää kuin menomatkalla. Uitin jalkoja istuen kivellä. Otin valokuvan itsestäni. Näitä tulee harvoin otettua yksin ollessa liikenteessä.

Pysähdyin vielä kerran pidemmäksi aikaa ennen Saarijärven loputtomalta tuntuvaa kivikkoista pusikkoa. En ole aikaisemmin oikein osannut käyttää kuumakuppi juttuja, mutta tällä vaelluksella tein muutaman kerran annoksen pikamakaroonien kanssa. Sekaan laitoin kuivattuja sieniä ja sipulia. Toimi hyvin nälän sammuttajana ja todellisena mielialan kohottajana tälläkin kertaa.

Saarijärvellä oli kuhinaa. Monet pysähtyivät siinä vain evästelemään ja odottelemaan viilenevää iltaa. Pystytin teltan kallioiden väliin. Pistin muutamat lakat suuhuni kuin Mariannekarkit hotellin tyynyltä. Ihana kun ei ollut kiire mihinkään. Ei ollut mitään mieltä lähteä patikoimaan enää Kilpisjärvelle, sillä olisi pitänyt lähteä vaelluksen jälkeen vielä ajelemaan jonnekin etsien yöpaikkaa. Nukuin yöni rauhassa Saarijärvellä ja seuraavana päivänä olisin ajoissa ja vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa jatkamaan matkaa!

Paluu Saarijärveltä Kilpisjärvelle

Lähdin hyvissä ajoin patikoimaan kohti Kilpisjärveä. Lähtöä nopeutti reissun ainoat mäkäräiset, jotka pyörivät aamulla herkeämättä tuulettomassa ilmanalassa ympärillä.

Matka eteni hyvin, vaikka loppumatkassa mutainen mukalakivipolku, jossa kivet ovat himpun liian kaukana toisistaan, aiheutti ärtymystä.

Laitoin reissun ekat rakkolaastarit kantapäihin.

Tsahkaljärven ympäristöstäkään en jaksanut nyt iloita vaan painelin hellin jalkapohjin kohti autoa. Kyllä 110 km tuntui jalkapohjissa, kun olin vielä unohtanut toiset pohjalliset kotiin paljasjalkakengistä.

Vaikka kirjoituksesta ehkä paistaa tyytymättömyys ja kaikenlainen kurjuus, vaellus oli oikein onnistunut!

Muita juttujani Kilpisjärven ympäristöstä