Kolin pikkusisar Korkeavaara Juuassa

Tottakai pikkusiskot ovat huomion arvoisia, joten kävin pienellä makkaranpaistoretkellä Juuan Korkevaaralla.

Juuan luontokohteet sivulla kerrotaan näin:

"Kolin pikkusisar –nimityksen ansainnut Korkeavaara ja sen lävitse kulkeva 3,5 kilometrin mittainen UKK-reitti sijaitsevat kymmenen kilometrin päässä Juuan kirkonkylän tuntumasta. 167 metriä korkeaa vaaraa edeltävät jyrkät laskut ja nousut, joita ylittäessä voi kulkija törmätä runsaisiin mustikka- ja puolukkametsiin – myös sienet viihtyvät Pielisen rannalla sijaitsevalla kankaalla. Korkeavaaran henkeäsalpaavaa näköalaa voi ihailla korkeimmalta kohdalta löytyvällä hyvin hoidetulla nuotiopaikalla, jonka yhteydessä on myös hirsinen keittokatos sekä wc. Ympäröivä maisema yltää aina Paalasmaan saaristoon saakka. Laavulta löytyy myös geokätkö.

Korkeavaaran reitin voi aloittaa joko Nunnanlahden koulun pihapiiristä tai aivan Korkeavaaran juurelta, Kokkolahdentieltä. Retkeilyn päätteeksi kulkijan on mahdollista pulahtaa Pieliseen Nunnanlahden koulun takaa löytyvältä uimarannalta. Pisimmillään Korkeavaaran reitin pituudeksi muodostuu noin 6 km."

Sivulla varoitellaan myös punkeista, joita alueella on tavattu runsaasti. Sukat siis lahkeiden päälle ja retken jälkeen on paikallaan kunnon punkkisyyni.

Tein kuten edellä kerrottiin: Lähdin Kokkolahdentieltä kohti vaaran huippua. Polku on tässä kohtaa UKK-reittiä. Nousua oli jonkin verran, mutta olin nopeasti ylhäällä. Puiden lomasta näkyi tosiaanki Paalasmaan saaristoon saakka.

 

Tein pienet tulet nuotiokehään paistaakseni makkarat. Söin, otin valokuvia, keräsin valtavan kokoisia mustikoita ja etsin geokätkön. Mukavaa perjantai-iltapäivän puuhaa työpäivä jälkeen, kun sääkin oli lämmin.

Jatkoin UKK-reitin polkua eteen päin ja saavuin Nunnanlahden tielle. Tähän saakka polut ovat olleet hyvät, mutta tielle en meinannut päästä kuivin jaloin, kun metsäkone oli sotkenut maaston niin, että syvät vetiset uomat olivat vallihautoina. Pääsin kuitenkin tielle hieman kierreltyäni pusikoissa.

 

Kävelin tietä pitkin takaisin Kokkolahdentiellle ja tulin takaisin lähtöpaikkaan. Jatkoin UKK-reittiä pitkin rantaan ja sieltä nousin kulkemaan sähkölinjan alle. Sieltä lähtien ei polkua enää erottanut maastosta. Siellä täällä oli sinisiä maalimerkkejä ja katsoin polun sijainnin maastokartat sovelluksesta. 

Pääsin kuitenkin Nunnanlahden uimarannalle, joka olikin todella viehättävä pikkuhiekkaranta. Samalla kun pulahdin vielä lämpöiseen Pielisen veteen  tein punkkisyynin. Ei yhtään punkkia tällä kertaa!