Tämän vuoden retkiruokaherkku on ilmeisesti vihreä kanacurry, koska olen tehnyt sitä retkiversiona jo kahdella eri tavalla. (Viime vuoden herkku oli tandoorikana.)
Ensimmäisen version tein Galazon Vaivatonta retkiruokaa -kirjan reseptiä mukaellen jättäen vain nuudelit pois ja vaihtamalla tofun broilerin jauhelihaan. Tämä on perinteisesti valmistettu vaellusruoka, jossa ainekset kuivataan erikseen ja yhdistetään kuivana.
Toinen versio on kuivattu valmiina kastikkeena. Käytin tölkissä myytävää valmiskastiketta. Haasteena oli kastikkeen sisältämä rasva, koska rasva ei kuivu, kuivausta on siten vaikeampi kontrolloida. Rasva jää rasvaksi, mutta jos muuten saa riittävän kuivaksi, ruuan voi säilyttää pakastimessa tai jääkaapissa vaellukselle lähtöön saakka. En huomannut, että viikossa vielä ehtisi härskiintyä.
Olen yleensä laittanut retkiruokiin 100 g lihaa, mutta varsinkin ilmojen kylmetessä olen varannut enemmän. Siksi näissä on eri määrät lihaa.
Broilerin kuivaaminen
Kuumenna hieman vettä pinnoitetussa paistinpannussa ja lisää broilerin lihan kypsymään. Kannattaa pitää levyä miedolla lämmöllä, ettei broileri ruskistu. Sitten kun neste on haihtunut ja liha on kypsää, se voidaan kuivata vaikka uunissa 60 asteen lämmössä luukku auki.
1. Vihreä kanacurry, 1 annos
100 g tai haluttu määrä broilerin jauhelihaa. Kuivaa erikseen.
30 - 40 g cashewpähkinöitä. Jos haluat vähemmän hiilareita, manteleita voi myös käyttää.
1 tl vihreää curryä. Kuivasin tahnaa erikseen, kun en löytänyt kuivattua mausteseosta valmiina.
3 rkl kookosmaitojauhetta
1/3 kuivattua paprikaa
2 maustemittaa yrttisuolaa
valmiiseen ruokaan voita tai öljyä
Kuivaa broileri, paprika ja vihreä currytahna, jos ei ole jo valmiiksi kuivaa mausteseosta. Hienonna puolet pähkinöitä pieneksi
Sekoita kaikki ainekset rasvaa lukuunottamatta yhteen. .
Alkuperäisessä ohjeessa valmistus onnistuu näppärästi lisäämällä vain 3,5 dl kiehuvaa vettä ja antamalla ruuan tekeytyä 10 minuuttia. Itse tykkään ensin vähän keittää kuivia aineksia kattilassa, hauduttaa kannen alla ja tarpeen mukaan vielä kuumentaa. Lopuksi lisään vielä rasvaa tarpeen mukaan.
2. Vihreä kanacurry, 3 annosta
400 g broilerin jauhelihaa
1 tölkki Mrs Chengs ateriakastike 400ml Thai Green (hh 4, Rasva 14, proteiini 1,2)
wokki vihannessekoitusta
(valmiiseen ruokaan voita tai öljyä)
Kypsennä broilerinjauheliha, mutta älä ruskista. Lisää purkkikastike ja kuumenna sekoitellen niin pitkään, että neste haihtuu.
Kuivaa lopuksi koko kastike esimerkiksi uunissa 60 asteessa uunin luukku raollaan.
Lisäsin valmiiseen kuivattuun kastikkeeseen aikaisemmin kuivattuja wokkivihanneksia, jossa oli vihreitä papuja, porkkanaa, paprikaa ja sieniä.
Valmistus samoin kuin edellinen versio. Aineksia voi toki liottaa kylmässä vedessä ensin vähän aikaa ja keittää vasta sen jälkeen.
Rasvaa sisältävä retkiruokaa kannattaa säilyttää jääkaapissa härskiintymisen ehkäisemäksi vaelluksen lähtöön saakka.
Summasummarum
Valmiskastike sisältää vehnäjauhoa ja sokeria, joten jos niitä välttelee, ensimmäinen ohje on suositeltavampi. Oikeastaan se on herkullisempikin pähkinöiden ansiosta, eikä siinä ole lisäaineita. Se on myös helpompi valmistaa, koska kuivattavaa on vähemmän. Tulen todennäköisesti sitä tekemään jatkossa mieluummin kuin valmiskastikeversiota.
Lähetä kommentti