Tuntsan tuntureilla ja erämaassa

Tuntsan erämaa on Suomen pienin ja eteläisin erämaa-alue. Alueen halki kulkee UKK-reitti, joka haarautuu silmukaksi. Koska Tuntsalla ei ole muita merkittyjä reittejä, silmukka mahdollistaa rengasreitin tekemisen, jos ei aivan omia polkuja halua kulkea. Idean tähän reittiin sain Jouni Laaksosen kirjasta Pohjois-Suomen vaellusreitit.

Sallan ja Tuntsan alue UKK-reitteineen osoittautuikin aivan loistavaksi retkeilypaikaksi heinäkuun puolessavälissä 2021. Suurimman osan Suomea kärvistellessä +30 asteen helteissä, Sallassa ja Savukoskella lämpötilat vaihtelivat reilusta + 20 asteesta öiden +6 asteeseen. Tupia, nuotiopaikkoja ja kotia oli sopivin välimatkoin. Vettä sai otettua matkalta puroista. Mahdollisuus leiriytyä missä vain oli myös varteenotettava mahdollisuus erämaa-alueella, jota ei nyt tullut käytettyä. Reitillä on myös saunoja.

Kuljin päinvastaisessa järjestyksessä, kuin Laaksosen kirjan reitti. Tämä olikin oikea ratkaisu, sillä satuin selkeän sään aikaan ns. maisema alueelle eli tuntureille ja sateinen jakso sattui erämaan puolelle.

Päivät menivät näin. Matkat napattu jostain, en mitannut itse:

1. päivä Auermavaarankuusikko - Pirunkirkko - Takkaselkä varaustupa 10 km

2. päivä Takkaselkä - Sorsakota 10 km

3. Sorsakota – (Sorsatunturi -) Takkaselkä varaustupa 10 km

4. Takkaselkä - Nuoluskurun kota - Tuntsa 17 km

5. Tuntsa- Murhahaaran autiotupa 12 km

6. Murhahaara - Auermavaarankuusikko 14 km

 

1. päivä Auermavaarankuusikko - Pirunkirkko - Takkaselkä varaustupa

Jätin auton Tuntsan tien varteen, jossa UKK-reitti risteää tien. Paikalla on viitat reitin molempiin suuntiin ja tilaa muutamille autoille. Lähdin kulkemaan kohti pirunkirkkoa ja pian pitkospuille päästyäni, pirun iso kirkko oli jo näköpiirissä. Tämä erikoisen näköinen kivikasa on ilmeisesti muinainen tulivuori.

Matkat takkaselän varaustuvalle ei ollut kovin erikoinen.  Oli metsää ja suota, mutta myös vähän tunturinäkymiä. Kosteikoissa kukkivat maariankämmekät ja joitain keltaisia kukkia. Kompassisuunnalla kävin katsomassa kartalla näkyvää lähdettä, mutta paikalla oli vain pieni puro.

Kun tunturimaisemat ja takkaselkä alkoi näkyä horisontissa, olisi ollut ehkä hyvää maastoa kavuta itse tunturiin. Jatkoin kuitenkin vielä polkua pitkin ja ajattelin käyväni tunturissa vähän myöhemmin.

Takkaselänvaraustupa on saunallinen tupa ja sieltä voi varata petipaikan itselleen. Tällä kertaa tuvassa ei yöpynyt muita. Saunan ja puroveden rentouttamana uni maistuikin seuraavana yönä.

 

 

 

2. Päivä Takkaselkä – Sorsakota

UKK-reitti kulkee Sorsatunturin suuntaan Jäkälätunturien kautta. En tiedä, onko polku joskus kulkenut rakkaisen rinteen kautta, mutta merkitty reitti ja vahva polku kulki loivempaa ja huomattavasti kartalle merkittyä reittiä helpommassa maastossa. Polku johdatti aivan Jäkälätunturin laelle ja vihdoin avautui hienot kaukonäkymät! Tuntsan alueella onkin eteläisin avotunturialue.

Tunturin laella tuuli voimakkaasti, joten etsin suojaisemman paikan rinteestä, kivien suojasta. Nauttien täysillä tästä kauan kaipaamasta maisemasta, söin lounasta ja yritin imeä itseeni tämän maiseman luomaa voimaa. 

 

Jäkälätunturi muodostuu kartan mukaan kolmesta huipusta, joiden välillä on helppo taivaltaa. Maasto on helppokulkuista tunturiylänköä, josta tulee esimerkiksi Muoniossa sijaitseva Lommoltunturi mieleen. Jäkälätunturi oli iloinen yllätys, jota en osannut odottaa.

 

 

Loppumatka Sorsakodalle jatkui metsäisemmissä maastoissa ja kun pääsin Sorsavuotson pitkoksille, Sorsatunturikin tuli näkyviin.

 

Sorsakota oli oikein mukava paikka yöpyä. Pihassa oli muutamia hyviä paikkoja myös teltalle. Kota oli vähän korkeammalla kuin leiripaikat yleensä, mutta alas suon laitaan ja purolle ei ollut kovin pitkä matka. Kännykkä toimi siellä hyvin, ja laitoin kotiin viestin oltuani melkein kaksi vuorokautta puhelimen tavoittamattomissa.

 

 

Kodassa ei ollut pilkottuja puita valmiina, joten ensitöikseni sahasin ja haloin nuotiopuita. Keräsin myös veden hakureissulla maapuita, joita sahatessa huomasin niiden olevan tervasta! Tulossa oli kylmä yö, joten tulien tekeminen oli perusteltua. Harvoin teen tulia tai teen ihan pienet kynsitulet. Kota lämpisi helposti, tervakset tuoksuivat hyvältä ja pieni rätinä loi tunnelmaa. Hyvin nukuin tämänkin yön, vaikka vilu vähän kesäpussissa jalkoja koetteli.

3. Päivä Sorsatunturi ja paluu Takkaselkään

Aamupalan haukattua lähdin Sorsatunturia kohti. Kartassa on piirretty kelkkaura ja maastosta selvä polun alku. Ensimmäinen polku vei kosteikon reunaan. Lähdin kiertämään suota. Katsoin kännykästä maastokartta sovelluksesta, milloin kohtasin maastokarttaan piirretyn polun. Kosteikot ohitettuani, seurasin kelkkareitin merkkejä.

Rakkakivikon alettua, kiertelin sieltä, mistä oli helpoin mennä. Reitillä sattui pari isompaa rakkavyöhykettä ylitettäväksi, mutta rauhallisesti edeten pääsin lopulta huipulle. Sorsatunturi on kivikkoinen tunturi, mutta ei mahdoton huiputtaa. Palkinnoksi sain auringon paistetta pilvien lomasta. Tuulisella laella istuuduin taas kivien suojaan miettimään näkemääni.

 

 

Kuljin alas tunturista eri reittiä pitkin seuraamalla vahvana näkyvää polkua. Pääsin melko helposti takaisin kelkkauralle, mutta kivikkoa oli paljon.

Takkaselkään patikoin sen verran pois polulta, etten käynyt nyt Jäkälätunturin päällä, vaan kuljin hieman alempana. Yritin etsiä kartalle merkittyä lähdettä, mutta en löytänyt kuin umpeen kasvaneen kosteikon.

 

 

Takkaselkään oli kiva palata. Syötyäni lämpimään ateriaan laitoin saunan lämmitystä vaille valmiiksi: Kannoin purosta vettä, pilkoin puita ja pistin pilkkeet ja sytykkeet valmiiksi uuniin. Pakkasin pieneen reppuun vesipullon, vähän syömistä, ensiapupussin, kännykän, kartan ja sadetakin ja lähdin seuraamaan Takkaselkätunturin suuntaan vievää polkua. Pitkokset olivat tosi huonot, mutta sillä ei ollut väliä, sillä itse tunturiin ei ole ollenkaan polkua puhumattakaan viittoja. Kosteikoita ja puroja risteili sinne tänne ja vaikka miten yritti niitä kiertää, kengät kastuivat. Tunturi tuntui olevan täysin saavuttamaton, kunnes metsä harveni ja ”takka” erottui tunturin päällä.

 

Näin rinteessä kauniin, sopusuhtaisen ja huomattavasti isomman kuusen, mitä lähistöllä oli. Minusta on hauska jutella puille ja kiville ja muille kanssaolijoille. Tämä kuusi teki minuun todella vaikutuksen kauniilla helmallaan ja tuuhealla olemuksellaan. Ihastelin kuusta ääneen ja ajattelin sen olevan myös hyvä maamerkki poispäin kulkiessa.

En aivan huipulle jaksanut kavuta ja kun takassa ei ollut geokätköäkään, tyydyin kaukomaiseman ihasteluun alempana rinteestä. Puhelinverkkoakin oli ja sain laitettua viestin kotiin.

Saunominen alkoi jo polttelemaan mielessä. Löysin ystäväni kuusen ja pysähdyin katselemaan, mitä sen näköpiiriin kuului. Alempana puiden keskellä kiinnitti huomion valkea neliö. Zoomailin ottamaani valokuvaa tuosta selvästi erottuvasta kuviosta ja tunnistin sen tuvakseni. Kuusi näytti minulle reitin alas. No katsoin kyllä kännykästäkin sijainnin, niin pääsin melko nopeasti saunaan lämmitykseen.

 

4. Päivä Takkaselkä -Nuoluskurun kota – Tuntsa

Takkaselkätunturin rinteessä sain yhteyden myös nettiin ja katsoin lähipäivien säätilanteet. Seuraavalle päivälle oli tiedossa useampi tunti yhtämittaista rankkasadetta. Lähdin kuitenkin liikkeelle ja ennen kuin pääsin Tuntsalle johtavan polun kohdalle, sade muuttui tihkusateesta jatkuvaksi sopivasti lounasaikaan. Pidin ruokatauon kuusen persiissä ja laitoin sadetakin päälle. Vaellustrikooni sisältävät villaa, niin ne kastumisesta huolimatta tuntuivat lämpimiltä ja miellyttäviltä. En viitsinyt laittaa sadehousuja niiden päälle, joka myöhemmin vähän kostautui. Olin jättänyt jostain syystä säärystimet ja goretex sukat kotiin, joten sain tietää, miltä tuntuu, kun kengät, sukat ja osa vaatteista kastuu ja miten niitä kuivatellaan. Totesin myös, että Exped lighting rinkka ei pidä vettä, mutta onneksi pakkaan kamat yleensä kuivapusseihin.

Ennen Nuoluskurun kotaa olisin hyvällä säällä käynyt Kuskoivan päällä, mutta nyt kylmä tuuli sai minut painelemaan vain suoraan eteen päin kohti kotaa. Maisemat olivat muuten sateesta huolimatta karun kauniit, joten tuolla olisi mukava vielä joskus käydä, vaikka päivätretkellä.

 

 

Vihdoin kodan katto näkyi ja pääsin laittamaan tulen tulisijaan. Kiittelin mielessäni sitä, että kodassa oli valmiiksi pilkottuja puita. Vaihdoin kuivat villapitkikset ja kuorihousut jalkaan ja kaivelin rinkasta untuvatakin vielä päälle. Asettelin märät vaatteet ja kengät nuotion lämpöön kuivumaan.

 Huolimatta siitä, että katosta valui osin vettä läpi, kota lämpisi nopeasti. Ajattelin, ettei minulla ole mikään kiire, vaan odotan rauhassa sateen loppumista. Tein lounaaksi lämpimän aterian ja olin tyytyväinen, että minulla oli lämmin.

Sateen loputtua jatkoin matkaa Tuntsalle. Tämä pätkä oli ehkä reissun tylsin varsinkin loppumatkasta, kun reitti kulki pitkin teitä. Myös ojien yli menevät pitkokset olivat huonoja. Matkalla oli ilmeisesti 60-luvulla olleen suuren metsäpalon alueita tai ainakin sen reunamia. 

 

 

 

Nukuin Tuntsalla teltassa. Yö oli kylmä ja kastuneet vaatteet eivät ehtineet täysin kuivua. Mukana oli kuitenkin juuri oikeat vaatteet, niin en tarvinnut märissä kulkea. Kengät olivat märät, mutta se ei kuitenkaan haitannut.

Tuntsalla on keittokatos, jossa on nuotiokehä keskellä. Se auttoi vähän sateisessa säässä. Vettä sai otettua Tuntsajoesta.

 

5. päivä Tuntsa - Murhahaara

 

Matkalla Murhahaaraan maisemat olivat metsäisiä. Välillä polku johdatteli korkeammalle, josta näkyi soita ja sitten taas laskeuduttiin alas, jossa virtasi puroja. Tällä pätkällä ennen kuin polku haarautui kohti Murhahaaraa ja toiseen suuntaan kohti autoa, olisi ollut useampikin mukava leiripaikka.

 

Loppumatka Murhahaaraan oli pääosin märkää ja aika vähän pitkospuita. Yhdessä kohtaa en jaksanut lähteä vesilammikkoa kiertämään, vaan katsoin paremmaksi riisua kengät ja tallustella osan matkaa paljain jaloin. Murhahaaran aavan yli kuitenkin kulki hyvät pitkokset, mutta jostain tuli taas mieleen kohtaus Taru sormusten herrasta. Mietin, onkohan tämä se suo, johon oli tarinan mukaan hukutettu joku ja näkyykö kohta suonsilmissä haamuja, jotka hamuavat minutkin suon syliin. 

 

Puistelin moiset ajatukset pois mielestä. Yö tuvassa, jossa sanottiin kummittelevan, tuntui haasteelta voittaa omat pelot ja päänsisäiset kummitukset. Suunnitellessani vaellusta, päätin kokeilla, kestänkö jännityksen.

Murhahaaran autiotupa

Ilahduin jälleen saavuttuani tulevan yösijan ovelle. Vettä alkoi ripsutella, joten päätin hakea vettä heti ennen kuin alkaisi sataa enemmän. Pitkospuut Murhahaaranojan vedenottopaikalle olivat huonot. En saanut useista yrityksistä huolimatta otettua ojasta kunnolla vettä, vaan sankot tulivat puolilleen muutakin kuin vettä: sammalta ja muuta kasvillisuutta.

 

Kaadoin vedet käyttämättä jääneen hyttysverkon läpi. Suurimmat sattumat sain näin pois ja hienompi aines valui sankon pohjalle. Tuvassa oli kaksi isoa kattilaa, joissa keitin vedet.

Laitoin kamiinaan tulen ja ripustelin vaatteet kuivumaan. Tupa lämpisi nopeasti. Ruokaa valmistaessa, yhtäkkiä tuli pimeää. Taivas oli tumma ja arvelin kohta satavan kunnolla. Sytytin kynttilän ja olin onnellinen lämpimästä ja mukavasta yösijasta. Kurkistin ovesta ulos, nähdäkseni, onko sadetta tulossa. Samassa jyrähti ukkonen ja voitte arvata, kuinka nopeasti suljin oven.

 

 

Kuuntelin ukkosen jyrinää ja mietin, että miksi juuri nyt. Mutta sehän oli juuri oikea hetki sille. En ollut taivaltamassa polulla, enkä jäämässä yöksi telttaan. Olo tuntui turvalliselta ja ei ukkonen montaa kertaa jyrähtänyt sen jälkeen. 

 

Kuuntelin tuvan ääniä. Ehkä siellä kuului jotain, mitä ei joka tuvassa kuulu. En kuitenkaan jäänyt niitä kuuntelemaan, vaan sanoin, että eiköhän nukuta ihan sovussa, hyvä kummitus. Ennen nukkumaan menoa kuuntelin äänikirjaa, joka sattui olemaan ladattuna offlineen. Ei olisi voinut sopivampaa kirjaa sattua kuin Jenni Räinän Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla. Kuuntelin aikaisemmin kesken jääneen kirjan loppuun ja kävin nukkumaan lämpöisessä tuvassa.

 

6. päivä Murhahaara – Auermavaarankuusikko

 

Aamulla siivottuani tuvan, täydennettyäni puunkantotelineen ja kiitettyäni hyvästä yösijasta, lähdin kulkemaan autolle päin. Mietin, jaksaisinko käydä vielä Härkätunturissa, mutta se olisi lisännyt vaellukseen vielä kaksi yötä. Tuumasin, ettei se ehkä toisi enää lisäarvoa tähänastiseen vaellukseen ja yöllä oli sen verran jo kolotuksia jaloissa ja lonkassa, että tuntui jo mukavalta ajatella nukkuvani seuraavan yön pehmeällä patjalla, puhtaiden lakanoiden välissä.

 

Risteyskohdasta, johon tulin Tuntsalta kulkiessa, maasto oli enimmäkseen kuivaa polkua Auerma-aavan parkkipaikalle saakka. Polkujen ja mönkkäriurien lisääntyessä sai olla tarkkana, että kulki oikeaan suuntaan. Joissain paikoin ei ollut punaisia merkkejä, vaan tilalle oli rakennettu kivistä pieniä kekoja näyttämään suuntaa. Maastokartat sovellus auttoi nopeasti hahmottamaan oikeat polut epäselvissä tapauksissa. Sijaintihan toimii, vaikka ei olisi puhelinverkkoa. Olin varalta vielä ladannut kartat offlineen, niin ne toimivat varmasti. Muuten tykkään käyttää paperikarttaa ja mennä välillä kompassisuunnallakin, mutta se, että voi sijainnin nopeasti tarkistaa, ennen kuin on kulkenut kilometrejä harhaan, luo turvallisuuden tunnetta.

 

Ennen autolle saapumista, jossain kohtaa edessä häämötti ainakin Sorsatunturi ja ajattelin tyytyväisenä kokemaani yksinvaellustani. Vaellus oli mennyt juuri sopivasti suunnitelmieni mukaan, toiveet toteutuivat niin maisemien ja säidenkin suhteen. Olen sanonut, että olen retkeillyt vain hyvällä säällä, enkä tiedä sadepäivistä mitään. Nyt kohdalleni sattui todellinen rankkasade ja minä vain myhäilen, että selvisinpäs siitäkin. Eikä kylmät yötkään saaneet minua lannistumaan. Rinkasta löytyi kaikki tarpeellinen, eikä mukana olut mitään turhaa. Olin kyllä ottanut mukaan väärän, vähän viallisen kaasukeittimen, mutta onneksi se jaksoi toimia sen verran, mitä sitä tarvitsin ja parina yönä toivoin, että olisin ottanut mukaan lämpimämmän makuupussini. Mutta mikä parasta, jaksoin hyvin kävellä, eikä kipuja ollut kävellessä. Täydellinen reissu!

https://www.luontoon.fi/tuntsa/reitit