Mikonpolku on luontopolku Tohmajärvellä, Saarionvaaralla. Sen pituus ei ole kuin pari kilometriä, mutta arvata saattaa, kun vaaroilla ollaan, korkeusvaihtelua senkin edestä. Pääreitti on lenkki vaaran huipulla, mutta polulta lähtee toinen polku, joka kulkee vaaran juurelle ja sieltä vaaran ympäri lähtöpisteeseen. Lähtöpaikkoja on useita.
Miksi Mikko?
Mikonpolku on eittämättä saanut nimensä jonkun paikallisen Mikon mukaan. Kyltti reitin alussa kertookin, että Mikko on ollut Saarion Haarasten suvun Mikkilän sukuhaarassa yleisimmin käytetty etunimi. Taitaapa maita hallita nytkin Mikko.
Polulle pääsee useammasta kohdasta. Jätin auton Kangaskoskentien varteen. Auton voi jättää myös maamiesseurantalon pihaan. Kaksi lähtöpaikkaa on Pitkälammentiellä: Ensimmäinen sadan metrin päässä Saariontien risteyksestä ja toinen on, kun ajaa noin 1,2 km Pitkälammentietä eteen päin. Lähtöpaikoissa on karttataulut.
Heti alkumatkasta sai ihailla valtavia kuusia, kun takapuoli pitkällä lähdin rinnettä nousemaan. Ovat varmasti vanhoja. Vähän makaa ylämäkeen puskiessa, peruskartallekin merkitty rauhoitettu mänty, ilmeisesti se 300 vuotta vanha petäjä, nousee arvokkaana kohti taivasta. En saa sitä mahtumaan valokuvaan. Ympärillä on nuorempaa metsää, koivikkoa ja kuusikkoa.
Saarionvaaran päällä menee lenkki, joka palaa takaisin mäntyvanhuksen läheisyyteen. Metsä on suurelta osin vanhaa. Valitettavasti monen luontopolun varrelle sattuu aukkohakkuita, mutta täällä sellaista ei ole. Osa vaarasta on luonnonsuojelualueena.
Piilopaikka
Vaaran päällä polku haarautuu oikealle, josta pääsee ”piilopaikkaan”. Suoraan mentäessä polku jatkuu metsässä kohti lähtöpaikkaa.
Tällä kertaa lähdenkin oikealle. Polku viettää jyrkästi alaspäin pitkän matkaa, ja hetken päästä saavun piilopaikaksi nimetylle paikalle. Oikealla kohoaa kivikkoinen louhikko, jonne ei olisi asiaa, ennen kuin kaikki lumet ja jäät olisivat sulaneet. Edessä jyrkimmässä kohdassa ovat uudehkot portaat.
”Suomen sodan aikaan (1808 -1809) Lahdensillan taistelu käytiin elokuussa 1808. Lahdensillan taistelun voitti ruhtinas Dolgorukin johtamat joukot. Taistelun jälkeen Kemien kylä miehitettiin venäläisten voimin.
Perimätiedon mukaan taistelun jälkimainingeissa saariolaiset asettuivat venäläisiä vastaan Suonpäänjoen rantaan. Väijytyksessä yksi kasakka sai surmansa, jonka seurauksena Saarion kylä ryöstettiin. Venäläiset kasakat halusivat saada ampujan vastuuseen teostaan. Ampuja pakeni Saarionvaaralle ja piiloutui tähän piilopaikkaan.
Etsinnöistä huolimatta kasakat eivät koskaan löytäneet ampujaa eikä tätä piilopaikkaa. Saarion miehitys päättyi, kun lautamies Pekka Haaranen valitti asiasta kirkkoherra Walleniukselle. Walleniuksen neuvoteltua Dolgorukin kanssa venäläisjoukot poistuivat kylästä.”
Ei näkynyt piilopaikassa olevan nytkään ketään. Ilmeisesti siellä on isojakin onkaloita, joita en nyt uskaltanut liukkauden takia lähteä etsimään. Samoin jäi geokätkökin löytymättä.
Jänispolun jäljillä
Laskeuduin portaita alas ja saavun kohtaan, jossa on iso veistetty Mikonpolun kyltti. Samasta paikasta lähtee vanhan retkeilyreitin, Jänispolun polku. Reittiä on ylläpidetty joiltain osin kunnossa, ja tässä kohdassa polku näytti varsin selvältä ja viitta uudelta. Mielenkiintoista. Laitan paikan mieleen, sillä mielessäni on ollut selvittää Jänispolun reitti ja kunto. Tähän vielä varmasti palaan.
Polku jatkui lehtomaisessa maisemassa. Kallioseinämissä oli suuria jääputouksia. Matkalla on kunnostettu lähde, joka oli aika karun näköinen vasta lumen alta paljastuneena.
Reitti kulki lähtöpaikkaan kodan kautta. Söpö kota oli hyvin varusteltu, mutta minulla ei ollut nyt mukana mitään eväitä.
Saario itsessään on kaunista seutua. Ei ole ihme, että se on saanut kulttuurimaiseman arvon. Itse polku kulkee metsän siimeksessä, mutta kodan luona maisema avautuu Saarionvaaralta. Vaaroilla kulkiessa harmittaa, kun usein maisema jää puiden taakse. Mutta siellä täällä puiden lomasta voi nähdä järven selän kimmeltävän tai peltoaukean pilkistävän. Kauaskantavaa maisemaa näkee, mutta valokuvan ottaminen näin amatöörinä on turhauttavaa. Suljen muiston mieleeni ja olen onnellinen, että saan asua ja kulkea näissä kumpuilevissa maastoissa.
Ja se tissikuusi. Se ei vielä sattunut tämän kevään retkillä silmiin. Kuka tietää, mistä sen voi löytää?
https://sites.google.com/site/saarionkyla/mikonpolku
.png)
Lähetä kommentti