Sydän rinnassa, reppu selässä

Tämä on tarina vaelluksesta, joka epäonnistui. Tai niin ainakin kuvittelin. Ehkä se silloin siltä tuntui, mutta ajan kuluessa se on tuntunut vain toisenlaiselta kokemukselta. Vaellus muiden joukossa, vaellus toisenlaisena tarinana.

Mutka Muotkalla

5.3.26

Lähdin kerran kulkemahan,
polkuja muinaisten matkalaisten,
Vienan teitä kuljeskelin,
reitin vanhan vaelsin.
Pilkat kertoi tarinaansa,
polku polun tallaajista.

Rajojen reitit, runojen juuret: Vaellus Vienan reitin poluilla

20.2.26

Asuin parikymmentä vuotta sitten Värtsilässä, pienessä kunnassa ihan itärajalla, ennen kuin se liitettiin Tohmajärveen. Aivan kylän pinnassa oli jo merkkejä, joissa reippaan näköinen jänis paineli eteenpäin reppuselässä. Ne olivat 38 kilometrin pituisen Jänispolun reittimerkkejä. "Voi kuule, se on pitkä reitti..." minulle sanottiin ja se jäi kaikumaan korviini luulona, etten minä sitä jaksa kävellä. En ehkä silloin olisi jaksanutkaan, mutta en varmaan olisi yksin uskaltanut sinne lähteäkään.

Reittikuvaus: Jänispolku

17.1.26

Kevon luonnonpuistossa sijaitseva Kuivin kierros oli muodostua itsepintaiseksi päähän pinttymäksi, kun vasta kolmannella yrittämällä pääsin sen kulkemaan. Ensimmäinen yritys jäi haaveeksi Lemmenjoen vaelluksen jälkeen sään muututtua silloin hyvin sateiseksi ja sähköiseksi ukkosten myötä. Toinen kerta vaihtui vaellukseen Muotkalla ennen juhannusta 2025 Kevon reittien sulkeuduttua tulvien ja vatsatautitapauksen takia.

Lappi pienoiskoossa eli Guivin reitti Kevolla

26.8.25

Kaupallinen yhteistyö Calazon kanssa.

Kun huhtikuussa 2025 selasin sähköpostia, olin pudota tuolilta. Calazon uutiskirjeessä kerrottiin, että toukokuussa oli kirjapainosta putkahtamassa maailmaan upouusi retkeilyopas Pohjois-karjalasta. Edellisestä oppaasta onkin vierähtänyt aikaa. Vuonna 2004 ilmestynyt Pohjois-Karjalan vaellusopas on kyllä aika kattava, mutta kahdessakymmenessä vuodessa vanhentunut.

Kirjaesittelyssä Pohjois-Karjalan retkeilyopas

8.6.25

Luettuani huhtikuussa 2025 Pohjoisten polkujen artikkelin Kristiina Latvalan ja Ali Leiniön hiihtoretkestä Sompioon ja Muteniaan, inspiroiduin itsekin. Päätin nyt kirjoittaa oman tarinani matkasta tuohon hiljaiseen, unohdettuun kylään.

Lokan rannalla, menneisyyden äärellä — Retki Muteniaan

9.5.25

Kun syksyn retket alkoivat pyöriä mielessä alkusyksystä 2024, yksi vaihtoehto oli Sallan kansallispuisto. Koska manifestointi on tuottanut näissä kyytiasiossa ennenkin tulosta, heitin ajatuksen taas universumille. Ja kas, kävikin sopivasti, että Facebookin vaellusseuraa -ryhmässä tarjottiin yhdelle kyytiläiselle paikka rinkkoineen autoon jakamaan matkakuluja.

Sallainen retki Sallan kansallispuistoon

22.4.25

Rakas päiväkirja: Kävelin Haltille ja sieltä pois

30.8.24

Kilpisjärven upea luonto on ainutlaatuinen. Maisema on karu, silmin kantamatonta avotunturia, rakkaa, Norjan ja Ruotsin lumihuippuiset vuoristot horisontissa. Mutta jos hiljentää vauhtia ja vähän polvistuu katsomaan maata jalkojen alla lähempää, avautuu toinen maailma.

Kävin Kilpisjärvellä ensimmäisen kerran heinäkuun puolenvälin jälkeen vuonna 2017. En ollut ajankohtaa miettinyt sen kummemmin, kun loma sattui vain silloin olemaan. Kukkivat kasvit yllättivät minut, ja kuljinkin paljon katse maassa etsien eri kasveja. Hieman olin myöhässä parhaimmasta kukoistusajasta. Esimerkiksi lapinvuokot alkoivat olla jo kukintansa lopussa. Koska suurin osa oli minulle ennestään tuntemattomia kasveja, otin vain valokuvia. Lähtiessäni Kilpisjärveltä, ostin muistoksi Tunturikasvion retkeilykeskukselta, jonka avulla sain valokuvien kukkasille nimet.

Vaellus Haltille on ollut minulla jo useamman vuoden mielessä ja päätin tänä kesänä sinne yrittää. Ajankohtana heinäkuu houkuttaa juuri kukkivien kasvien vuoksi. Haaveena olisi nähdä harvinaiset jääleinikki ja arnikki.

Edit. Jääleinikki bongattu kesällä 2024 Haltin vaelluksella!

Etsin kameran muistikortilta edellisen Kilpisjärven retken kuvia ja tässä nämä iki-ihanat ja silloin niin minulle uudet kukkaset, ja mukaan on päässyt yksi kiiruna.